Erasmus + matka Italian Firenzeen nuoren opettajan silmin.

Nuori tai muutaman vuoden opettajan työtä tehnyt opettaja kohtaa työuransa alussa monia haasteita. Pitäisi ottaa haltuun opettavien aineiden opetussuunnitelmat sekä niiden tiedolliset ja taidolliset sisällöt. Parhaimmillaan tämä voi tarkoittaa, jopa kymmenen eri aineen hallintaa. Pitäisi pärjätä yhä haastavampien luokkien kanssa. Mistä muuten johtuu, että juuri nuorilla opettajilla on usein koulujen vaikeimmat luokat? Työnjatkuvuudestakaan ei nykytilanteessa ole takeita vaan koulua ja työyhteisöä voi huonoimmassa tapauksessa joutua vaihtamaan joka vuosi. Näin ollen lukukauden alussa on, kaiken muun työn lisäksi, tutustuttava uusiin työkavereihin ja oppilaisiin. Saadakseen vakituisen työpaikan ja takeen töiden jatkumisesta on oltava mukana ”kaikessa”, vaikka tuntuukin, että ihan perustyössäkin olisi tarpeeksi tekemistä. Lisäksi kesän joutuu olemaan työttömänä. Kuulostaa palkitsevalta ja motivoivalta, eikö? Onko siis ihme, että moni nuori opettaja väsyy ja päätyy vaihtamaan ammattia?

Myös minä olen pyöritellyt näitä ajatuksia päässäni viimeisten parin vuoden aikana. Olen työskennellyt luokanopettajana 3,5 vuotta, kahdessa eri koulussa. Rakastan työtäni opettajana ja minulla on ollut hieno mahdollisuus päästä kehittämään omaa osaamistani erilaisissa koulutuksissa. Olen myös saanut oppia paljon opettajan työstä keskustelemalla kokeneempien kollegojen kanssa ja seuraamalla heidän työtään. Olen saanut opettaa ihania oppilaita ja samalla olen itse oppinut opettamisesta valtavasti. Välillä olen kuitenkin ollut todella väsynyt ja miettinyt, onko tämä sitä mitä haluan tehdä.

Lähdin Italiaan Erasmus + opintomatkalle avoimin mielin, tavoitteenani saada työkaluja työssäjaksamiseen ja sisäisen motivaation ylläpitoon. Myös positiivinen psykologia ja mindfulness kiinnostivat kovasti. Tämä oli ensimmäinen Erasmus matkani, mutta onneksi minulla oli seuranani kaksi kokenutta konkaria.

Marika, minä ja Marianne

 Jo heti ensimmäisenä päivänä Italiassa tiesin, että tästä tulee hyvä reissu. Voiko muuta odottaakaan kun lukuvuosi on juuri saatu pakettiin ja vastassa oli aurinkoinen Italia ihanine ruokineen ja kauniine maisemineen. 

Myös varsinainen matkamme syy, Erasmus kurssin ensimmäinen päivä vahvisti tätä tuntemusta. Kurssiamme veti ihana ja aurinkoinen Susan, joka sai meidät kurssilaiset tuntemaan olomme tervetulleeksi ja tärkeäksi jo heti ensikohtaamisesta lähtien. Susanin läsnäolo ja kuuntelemisen taito sai minut pohtimaan, miten itse otan vastaan uudet oppilaani? Kurssilla sain kokea itse sen jännityksen, johon oppilaat joutuvat aloittaessaan uuden opettajan tai luokan kanssa.  Tämä kokemus oli ajatuksia herättävä. Jäin miettimään olenko itse läsnä ja muistanko varmasti huomioida jokaisen? Maltanko pysähtyä kuuntelemaan, mitä oppilaillani on sanottavana. Millaisia asioita voin vaatia oppilailtani uudessa tilanteessa, esimerkiksi ensimmäisenä koulupäivänä?

Ihana opettajamme Susan.

Kurssin edetessä surina oman pääni sisällä lisääntyi. Susan onnistui kuvaamaan opettajan arkea ja sen tuomia haasteita erittäin osuvasti. Erityisesti jäin pohtimaan omaa opettajuuttani ja sitä, mikä motivoi minua työssäni? 

Haluan olla hyvä ja helposti lähestyttävä opettaja, joka kuuntelee omia oppilaitaan. Haluan keskittyä löytämään asioihin ratkaisuja sen sijaan, että jäisin voivottelemaan ongelmia. Oppilaiden ilo ja ne pienet arkiset hetket yhdessä ovat niitä asioita, jotka saavat minut lähtemään töihin hymyssä suin.

Lisäksi pohdin, miten asennoidun omaan työhöni ja miten käsittelen stressiä? Annanko stressille ja negatiivisille asioille vallan? Pyrin olemaan positiivinen ja keskittyä hyvään, mutta välillä nämä asiat meinaavat unohtua arjen pyörityksessä. Tällöin huomaan ajattelevani helposti alla olevan kuvan tavoin. 

Samalla kun pohdin näitä asioita itse, oli myös silmiä avaavaa huomata, että arki on melko samanlaista eri puolilla Eurooppaa. Kiire, suuret ryhmäkoot ja stressi ovat jokapäiväisiä asioita kaikkialla. Niiden ei kuitenkaan tarvitse antaa määrittää opettajuuttamme ja arkeamme vaan voimme itse vaikuttaa siihen, miten asennoidumme työhömme. Positiivisella ajattelulla ja oman työn rajaamisella pääsee jo pitkälle. Keskustelut toisten kurssitovereiden kanssa olivat antoisia ja vahvistivat tätä ajatusta.

Susan esitti kurssin aikana osuvia ja hauskoja meemeja käsiteltäviin aiheisiin liittyen. Tässä omat lempparini

Itselleni kaikista suurin oivallus kurssin aikana oli, että ”riittävän hyvä” riittää. Minun ei tarvitse hallita kaikkea vaan välillä voi vähän höllätä. Läsnäolo, kuuntelu ja huumori ovat opettajan tärkeimpiä työkaluja. Kiireisen arjen lomassa myös oma aika ja harrastukset ovat tärkeitä. Me opettajat olemme vain ihmisiä, emme koneita ja myös meillä on lupa tehdä virheitä. Surina päässä jatkuu edelleen, mutta ehkä hiukan aiempaa itselleen armollisempana. 

Aurinkoisin terveisin Suvi.